Säännöt

Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry liiton jäsenyhdistysten sääntö


1.             Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

  1. Vantaan julkisen alan eläkeläiset ry ja ja sen kotipaikka on Vantaa
  2. Yhdistyksen toimialueena on Vantaa
  3. Yhdistys kuuluu jäsenyhdistyksenä Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry:een, jota nimitetään näissä säännöissä liitoksi.


2.             Yhdistyksen tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on valvoa julkiselta alalta eläkkeellä olevien, heidän perheenjäsentensä ja ystäviensä yleisiä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia etuja, edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa ja parantaa heidän toimintaedellytyksiään.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys seuraa yleistä yhteiskunnallista, taloudellista ja sosiaalista kehitystä, tekee näihin liittyviä aloitteita, esityksiä ja antaa lausuntoja. Yhdistys ohjaa ja neuvoo jäseniään eläkeläisten asemaan Iiittyvissä asioissa järjestämällä kokouksia, neuvontaa, koulutusta ja tiedotustoimintaa, sekä järjestää juhlia, loma- ja virkistystilaisuuksia, opinto- ja tutustumismatkoja jäsenilleen, sekä laatimalla tarvittavia eläkeläisten asemaan ja toimintaan liittyviä selvityksiä.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.


3.             Jäsenet

Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.


4.             Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Jäsenen on kuitenkin suoritettava erääntyneet, maksamatta jääneet jäsenmaksut.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta kahdelta viimeiseltä vuodelta, tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut, tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä, tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.


5.             Liittymis- ja jäsenmaksu

Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous. Yhdistys voi liiton hallitukselta luvan saatuaan periä ylimääräistä jäsenmaksua, mikä ei saa olla varsinaista jäsenmaksua suurempi.


6.             Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valittu puheenjohtaja, ja 4-15 muuta varsinaista jäsentä sekä enintään vastaava määrä varajäseniä. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheen­johtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.


7.             Yhdistyksen nimen kirjoittaminen           

Yhdistyksen nimen ovat oikeutetut kirjoittamaan puheenjohtaja ja sihteeri yhdessä tai hallituksen keskuudestaan valitsemista kahdesta (2) varsinaisesta jäsenestä jompikumpi yhdessä puheenjohtajan tai sihteerin kanssa.


8.             Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on annettava toiminnantarkastajalle viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.


9.             Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi (2) varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmi - huhtikuussa ja syyskokous loka - joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää, tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta, tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle,

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.

Yhdistyksen päätökseksi tulee, jollei säännöissä ole toisin määrätty:

1) se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä

2) äänten mennessä tasan se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa, vaaleissa kuitenkin arpa.


10.     Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle syyskokouksen päätöksen mukaan joko jäsenille lähetettävällä kirjallisella ilmoituksella tai paikkakunnalla ilmestyvässä lehdessä tai syyskokouksen päättämällä ilmoitustaululla.


11.     Varsinaiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1.      kokouksen avaus,

2.      valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa, sekä tarvittaessa kolme (3) ääntenlaskijaa,

3.      todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;

4.      hyväksytään kokouksen työjärjestys,

5.      esitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös,

6.      kuullaan toiminnantarkastajien lausunto,

7.      päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille,    .

8.      käsitellään kokouskutsussa mainituista, sekä mahdollisesti muista esille tulevista asioista.


Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1.      kokouksen avaus,

2.      valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, sekä tarvittaessa kolme (3) ääntenlaskijaa,

3.      todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

4.      hyväksytään kokouksen työjärjestys,

5.      hyväksytään toimintasuunnitelma seuraavalle toimintavuodelle,

6.      päätetään yhdistyksen toimihenkilöille maksettavista korvauksista,

7.      hyväksytään talousarvio seuraavalle toimintavuodelle,

8.      valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi toimikaudeksi,

9.      päätetään hallituksen jäsenien ja varajäsenien lukumäärästä,

10.      valitaan 'hallituksen muut varsinaiset jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi toimikaudeksi,

11.      valitaan kaksi (2) varsinaista toiminnantarkastajaa ja kaksi (2) varatoiminnantarkastajaa,

12.  päätetään yhdistyksen kokousten koollekutsumistavasta sääntöjen 10§:n mukaisesti,

13.  käsitellään kokouskutsussa mainituista, sekä muista esille tulevista asioista.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.


12.     Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä, Purkamispäätös tulee tehdä kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa. Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, luovutetaan sen varat Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry:lle liiton tarkoituksen edistämiseen.


13.     Aikaisempien sääntöjen mukaan saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.


( Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry:n hallitus on hyväksynyt yllä olevat säännöt jäsenyhdistystensä mallisäännöksi kokouksessa 15.12.2009)